Tämän merkinnän aiheessa mainitut asiat eivät sinällään liity nyt toisisiinsa, vaikka reisilihakset tällä hetkellä ovatkin hellinä. Eli ensin muutama sananen tästä HST:n tapaisesta kaksijakoisesta treeniohjelma -kokeilusta (juu, ei hajuakaan kuinka tuo sanayhdistelmähirviö kirjoitetaan). Aika hyvältä on tuntunut, sarjapainot on melkeinpä pikkusen kasvanut, vaikkei muutamassa viikossa tietenkään mitään absoluuttista kehittymistä voi vielä mitata, päivätkin kun on niin erilaisia. Lihaskipua on ylävartalossa vähemmän, pientä arkuutta ja jäykistymistä kuitenkin. Henkisesti ehkä helpompaa, kun yhdestä lihasryhmästä "pääsee eroon" vain muutamalla sarjalla. Jokaiseen sarjaan jaksaa keskittyä paremmin, kun tietää, että kohta on jotain muuta tiedossa. Reeniaika on pysynyt suurinpiirtein samana. Seuraavaksi tiputan toistojen määrää. Loman jälkeen ajattelin ottaa ainakin toisen kierroksen vielä, katsotaan sitten uudestaan, mitä seuraavaksi.
Eilen sain salilla kommentin, jonka mukaan reenaan jalkoja kovaa... naiseksi. Kröhöm, mä reenaan jalkoja kovaa myös moneksi "mieheksi".
Sitten tuohon toiseen asiaan, eli kipuun. Satoin katsomaan eilen illalla mitä-lienee-dokumenttia, jossa kaiketi oli tarkoitus käsitellä miehen ja naisen fysiologisia eroavaisuuksia, mutta jossa esiteltiin myös ihan yleisesti mielenkiintoisia kestävyyteen ja voimantuotantoon yms liittyviä asioita. Siinä oli pari extreme-kestävyysurheilijanaista (jaaha, oon tänään näköjään innostunut näistä ylipitkistä sanoista), joista toinen teki ennästyspitkän maratonuinnin ja toinen juoksi yli 200km 50 asteen helteessä. Kovasti korostettiin sitä, kuinka pitää pystyä voittamaan kipu ja ikäänkuin saada yliote omista aivoista, jotka käskee lopettaa. Mun mielestä omien rajojen rikkominen on ihan fine, eikä urheilun tietenkään tarvi aina olla kivaa, vaan välillä vo tuntua jo vähän pahalta, mutta mun mielestä elimistön kipusignaaleilla ym turvatoimilla on kyllä ihan tarkoituksensa: ne suojelee meitä. Tommonen voimakas, lähes epäterve suorituskyvyn äärirajoille meno on luontoäidin on oman ruumiin dissausta ja välinpitämättömyyttä. Sen takia en oo ainakaan toistaiseksi innostunut maratonista (joka ei kai edes ole kovin kummonen suoritus enää nykyään), koska tiedän, ettei kyse olisi enää väsymyksen voittamisesta, vaan mun pitäisi myös voittaa esim. polvi- ja lonkkakivut. Miksi mä näin tekisin, jos kerta kivulla on tarkoituksena (se käskee mun lopettamaan, ennenkuin aiheutan enempää vauriota) ja onko se erityinen ylpeilynaihe, kun kestää kipua.
Eilen sain salilla kommentin, jonka mukaan reenaan jalkoja kovaa... naiseksi. Kröhöm, mä reenaan jalkoja kovaa myös moneksi "mieheksi".
Sitten tuohon toiseen asiaan, eli kipuun. Satoin katsomaan eilen illalla mitä-lienee-dokumenttia, jossa kaiketi oli tarkoitus käsitellä miehen ja naisen fysiologisia eroavaisuuksia, mutta jossa esiteltiin myös ihan yleisesti mielenkiintoisia kestävyyteen ja voimantuotantoon yms liittyviä asioita. Siinä oli pari extreme-kestävyysurheilijanaista (jaaha, oon tänään näköjään innostunut näistä ylipitkistä sanoista), joista toinen teki ennästyspitkän maratonuinnin ja toinen juoksi yli 200km 50 asteen helteessä. Kovasti korostettiin sitä, kuinka pitää pystyä voittamaan kipu ja ikäänkuin saada yliote omista aivoista, jotka käskee lopettaa. Mun mielestä omien rajojen rikkominen on ihan fine, eikä urheilun tietenkään tarvi aina olla kivaa, vaan välillä vo tuntua jo vähän pahalta, mutta mun mielestä elimistön kipusignaaleilla ym turvatoimilla on kyllä ihan tarkoituksensa: ne suojelee meitä. Tommonen voimakas, lähes epäterve suorituskyvyn äärirajoille meno on luontoäidin on oman ruumiin dissausta ja välinpitämättömyyttä. Sen takia en oo ainakaan toistaiseksi innostunut maratonista (joka ei kai edes ole kovin kummonen suoritus enää nykyään), koska tiedän, ettei kyse olisi enää väsymyksen voittamisesta, vaan mun pitäisi myös voittaa esim. polvi- ja lonkkakivut. Miksi mä näin tekisin, jos kerta kivulla on tarkoituksena (se käskee mun lopettamaan, ennenkuin aiheutan enempää vauriota) ja onko se erityinen ylpeilynaihe, kun kestää kipua.
