Jalkareeni herättää aina pientä inhotusta. Lähinnä sen takia, että siinä on niin vaikea saada puristettua itsestään kaikkea irti, tai ainakin on vaikea mitata, koska on puristettu riittävästi, jotta kehittymistä tapahtuu. Esim. penkkipunnerruksessa kun tanko jää rinnalle, niin tietää, ettei enempää mene (tässä vaiheessa se varmistaja on hvyä, ettei tarvitse kolistella tankoa lattialle, niinkun allekirjoittanut on muutamaan otteeseen joutunut tekemään) tai juoksulenkillä kun tietty aika tietyllä sykkeellä on menty, on harjoitusohjelman mukainen reeni hyväksytysti suoritettu, mutta jalkareenissä aina pelkään, että usko tai uskallus loppuu aiemmin, kun voimat koivista. Asiaa ei helpota yhtään se, että aamureenin sijasta joudun tekemään iltapäiväreenin; töiden jälkeen on aina ihan puuduksissa ja nälkänen (tähän tietenkin voisi vaikuttaa syömällä, mutta eväitä ei ole mukana, joten so not) eikä vire siis ole paras mahdollinen.

Mun tarttis huomenna viedä pyörä huoltoon. Se taas tarkottaa sitä, että tänään tai huomenna joudun menemään juosten kotiin ja kulkemaan pari päivää autolla. Taitaa muutenkin pyöräilykausi vedellä viimeisiin, vaikka justiin vasta sain hommattua menopeliini uuden hienon valon. Autoilu on syvältä, menee aina hetki, ennenkun siihen tottuu. Pitää seistä jonoissa, miettiä parkkipaikkoja, menettää hermonsa kaikenmaailman ajotaidottomien tumpeloiden kanssa ja olla aamulla nukuksissa, kun ei ole saanut raitisilma-annosta. Okei, mutta toisaalta ei tarvitse palella eikä kastua ja kamojen roudaaminen on huomattavasti helpompaa. Ehkä siitä autosta on syytäkin alkaa ottaa hyötyä irti, kun se kuitenkin kiitettävästi koko ajan syö rahaa (vakuutus, vero, katsastus, huolto jne).