Viime päivät on kaikilla mahdollisilla myrkyillä taisteltu flunssaa vastaan, taisin voittaa ainakin tämän taistelun. Oonkohan koskaan muistanut mainita, että mä olen ehkä maailman surkein sairastaja. Tuskinpa flunssasta kukaan pitää, mutta mulla meinaa oikeesti järki lähteä, jos joku pieni basilli uhkaa tehdä musta toimintakyvyttömän. Jotkuthan nyt makaa sohvalla ilman syytäkin, mutta mulle se on pahimman luokan rangaistus, koska silloin multa viedään pois kaikki ne asiat, joista elämässä nautin. Mutta kuten sanottua, pahin taitaa tällä kertaa olla ohi...

En oo muuten kai kirjottanut, että olen ihan huomaamatta laihtunut tässä kevään aikana. Jopa niin paljon, että itsekin välillä yllätyn törröttävistä luista ja lököttävistä housuista. Mies sanoo, että asialle tarttis tehdä jotain ja oon periaatteessa samaa mieltä, mutta toisaalta kun pudotus on tapahtunut huomaamatta ja sen enempää ponnisttelematta, niin tässä vaiheessa painon nostaminen tuntus vähän kun kieltäytyis ilmasesta rahasta. Ja samalla alkaa kiinnostaa, että jos mä pystyn laihtumaan tekemättä mitään asian eteen, niin kuinka paljon voisinkaan laihtua jos oikeesti alkaisin panostaa. Eikös sitä sanota, että you can never be too rich or too skinny....