Ei sentään Seatlessa, mutta uneton kuitenkin. Nukahtamisvaikeudet äitiyvät niin pahaksi, ettei töistä eikä reeneistä oikein tullut mitään. Olin aikamoinen haamu. Nyt on ensimmäiset jonkinlaiset yöunet (5h) takana ja olo kuin uudella ihmisellä. Tein varmaan viikon työt ja treenasin aamulla jalat ja illalla kotisalilla vielä haukkarit. Ensi yönä tähtään jo kahdeksaan tuntiin.

Nukahtamislääkkeet tuntuu paheellisilta; niitähän käyttää vaan hullut ja masentuneet (näin kärjistetysti). En tunnusta olevani kumpikaan. En myöskään tunnusta olevani vanha, vaikka sain gynekologilta saarnan siitä, kuinka tässä iässä pitäisi olla jo vähintään ensimmäinen pulla uunissa, jotta ehtii ponnistaa ulos oman pikku-paapero armeijansa. No thanks! Lapsia tehdään vasta sitten, kun ollaan riittävän epäitsekkäitä pistämään omat tarpeet taka-alalle. Mä en ole. Saavat munasolut vielä pölyttyä rauhassa.

Onneksi tänään sentään papparainen bussipysäkillä kehui mua nuoreksi ja kauniiksi.