Menin eilen salilla jalkareenin päätteeksi kymmenisen minuuttia juoksumatolla maksimikallistuksella. Erilaisuudessaan mukavan rankkaa, ei tarvinnut edes kummosta vauhtia pitää. Pitää vaan muistaa, ettei roiku kiinni kahvassa, vaan antaa käsien liikkua sivulla. Tänään on sitten persaus niin kipiä, että työkaverit varmaan luulee mulla olevan kakat housussa, kun niin vaivalloisesti könötän menemään.
Asiasta lumihiutaleeseen, jotta saisi kyseisiä hippuloita jo alkaa näkyä. Pikkasen turhan ankeaa ja pimeetä. (Ja kun Juicekin on vielä kuollut, niin eiköhän siinä ole riittävästi syitä mennä vetämään pää täyteen, kuten mies viikonloppuna totesi.) Ainut hyvä puoli on, että työmatkapyörilykausi sai ennätyspitkän jatkoajan, muttei siitäkään jaksa enää pitkään riemua repiä.
